7. huhtikuuta 2009

Iso pienoinen ja ihana Mummu!

Puhillapa onkin ollut oikein erikoisen mukavaa, kun Mummu oli kylässä koko viikonlopun! Mummu on Puhin suosikki, hän jaksaa höpistä, laulella, leikkiä ja keinutella loputtomasti, ihanaa! Äidille tuotti ensin hiukan hankaluuksia jättää pojat Mummun hoitoon kolmeksi pitkäksi työpäiväksi. En olisi uskonut, miten suureksi ikävä tuota pikkupoikaa kohtaan voi päivän mittaan kasvaa! He pärjäsivät hienosti, tottakai, ja minustakin oli virkistävää keskittyä teatteriin ja ammatilliseen itsetutkiskeluun pitkästä aikaa.

Miten voi olla, että lapsi kasvaa tuollaista kyytiä. Isi ja Mummu veivät Puhin neuvolaan, siellä sanottiin että onpa eloisa poika, painokin oli kasvanut 700:lla grammalla sitten viime punnituksen. Valtavaa! Isi oli sopinut jo sormiruokailun ja perunan maistelun aloittamisesta, joten sellainen lienee ohjelmassa seuraavaksi.

Vaatekaappiin kuuluu kummia: korjasin 62cm vaatteet joitakin housuja lukuun ottamatta kiertoon ja huutikseen! Enimmäkseen 68cm vaatteilla mennään ja kestovaippoja on sekä myynnissä että hankinnassa... Kaupataan siis S-kokoisia Fuzzi bunz -taskuvaippoja (tumman- ja vaaleansinisiä, liiloja, vaaleanpunaisia...), ja tarvitaan tilalle suurempia. Lisäksi kaipaan tietoa superhyvistä mutta tarrallisista pul-suojatuista taskuvaipoista? Fuzzit ovat yksiä suosikeistani, mutta pitäisin enemmän tarravaipoista kuin nepillisistä.

Lajittelin tuossa pieniä pois ja suurempia kaappiin, ja mietin, että voiko muka 4 kk ikäisen lapsen äiti kaivata jo vauva-aikaa? Hupsuahan se olisi. Kaikkein vauvoin vauvailu on kuitenkin jo ohitse, ja tuhisevan käärön sijaan meillä asuukin tarkkaavainen ja oppimishaluinen vuorovaikuttaja.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Millä nickillä myyt huutonetissä?
Elina