10. toukokuuta 2009

Äitinä

Kuvassa Puhi 5 päivää vanhana.

Ihanaa äitipäivää kaikille! Minä juhlin ensimmäistäni pienimuotoisesti, mutta onnellisena. Sain oikein kakkuakin, ja onnittelulaulun, odottamatta, sillä perheessämme ei virallisesti näitä kestejä vietetäkään. Tuntui hassulta, kun oma äitini onnitteli minua, ja sain häneltä äitienpäivälahjan. Annoin perinteisesti jotain omatekemää hänelle, tällä kertaa helmet ja korvakorut.

Tänään oli myös viimeinen kyläilypäivämme ja junamatka kotiin. Ensi kertaa paluu sieltä tuntuu paluulta kotiin. Puoliso lämmittää taloa ja minä teen ruokaa. Minulla on Perhe, ja siinä perheessä minä olen Äiti! Tämähän laittaa kertaamaan lähihistoriaa.

Puhin odotus ja syntymä oli erikoista aikaa. Huomasimme raskauden sen ollessa jo melko pitkällä. Emme olleet suunnitelleet lasta, en pitänyt itseäni otollisena äitinä ja kiroilin nuvaringit kuuseen. Alussa odotimme epäuskoisina, mutta kiinnostuneina ja vähän hädissämmekin. Puhilla todettiin rakenneultrassa aivoissa kysta, jonka vaikutuksista ei osattu sanoa juuri mitään. Ravasimme järkytysten suman keskellä ultrissa ja magneettikuvissa, neurologeilla ja perinnöllisyyslääkäreillä. En voi sanoa nauttineeni raskaudestani, kun niitä kuukausia painoi nuo sekalaiset epävarmuuden tunteet. Toisaalta koettelemukset myös lähensivät meitä syntyvään pienokaiseemme, ja kasvattivat rakkauttamme häntä kohtaan. Emme lääkäreiden kehotuksesta huolimatta keskeyttäneet raskautta. Tätä ei ole tarvinnut katua: olemme saaneet elää jo 5 kuukautta ihanan, terveen poikamme kanssa! Tilanteet voivat vielä muuttua, mutta tällä hetkellä näyttää oikein valoisalta!

Puhi syntyi vauhdilla ja ilman kipulääkitystä. Säännölliset supistukset alkoivat edellisenä iltana seitsemän kahdeksan aikoihin. Olimme silloin vielä kaupungilla ja työhuoneella. Kirjoitin työjuttuja iltakymmeneen, jonka jälkeen en pystynyt enää oikein keskittymään, joten lähdimme kotiin. En uskonut lapsen vielä syntyvän, sillä laskettuun päivään oli pari viikkoa, ja aina toitotetaan, että ensimmäiset syntyvät aina myöhässä... Menin kylpyyn, istuin siellä koko yön. Tein buto- ja hengitysharjoituksia, ja supistuksen tullessa suihkutin kuumaa vettä vatsalle. Aamuviideltä tuntui jo melko hirvittävältä, ja mieheni soitti Naistenklinikalle. Sanoivat, että voimme tulla. Supistukset oli valtavia, ja yövahtimestarin ilme oli ikimuistoinen, kun seisoin yksin (parkkipaikkaselkkaus) sairaalan ovella läähättävänä ja huutavana, enkä pystynyt edes vastaaamaan vaksin uniseen kysymykseen: synnytykset vai ensiapu? Pääsimme pian synnytyshuoneeseen, siippa laittoi Sigur Rósin suosikkilevyni soimaan, ja kätilö kysyi melkein saman tien, että haluanko ponnistaa? Puhi syntyi vain 45 minuuttia sairaalaan tulon jälkeen.

Hän oli kovin pieni, 46cm ja 2380g, ja kakattuaan paitani alle hän kävi keskolassa lämmittelemässä, mutta pääsi pian pois osoitettuaan reippautensa. Puhi vaikutti vastasyntyneeksi (ja vieläkin kyllä) kovin mietteliäältä. Broilerin kokoinen ajattelijamme tuijotteli meitä pitkiä aikoja kulmat kurtussa, ja me itkimme onnesta tai milloin mistäkin. Elämä tasaantui pian sairaalasta poispääsyn jälkeen, mutta ensimmäiset kuukaudet meni ihan sumussa.

Äitiys on yllättänyt minut positiivisesti. Nautiskelen tästä olosta, aivan uudenlaisen rakkauden tunteesta ja sen suunnattomasta määrästä. Kaikkea arkista rakastan, kotielämää ja tämän pienen perheen kanssa vietettyä aikaa. Puhi on ollut "helppo" vauva. En tunne itseäni juurikaan väsyneeksi, eikä pinnaani kiristä. Omaa aikaa saan, kun pyydän sitä puolisoltani, tai järjestän lapsenhoitajan. Parisuhdetta hoidetaan vauvan nukkuessa ja jostain rakosista löytyvien pienten viisiminuuttisten aikana. Äitien normivalitukset tuntuvat siis aika vierailta. Olen onnellinen siitä, että kaikki on tähän saakka sujunut niin uskomattoman hyvin. Matka siitä positiivisen testin jälkeisestä maailmanloppu - olotilasta tähän on ollut melkoinen, mutta enää en vaihtaisi mitään pois!

7 kommenttia:

jarna kirjoitti...

IHANA kirjoitus!!!!

Mukavaa että olet osannut nauttia äitiydestäsi heti lähtöönsä, miulla on helpottunut lapsi lapselta=)

Ja meidän Nöpö on myös Nuvaring-vauva!!!!

Mia kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu!
Ja miten ihana kuulla, että yllätys on ollut ihana yllätys ja äitiys tuntuu heti alkuunsa noin hyvältä. :)

Mira kirjoitti...

Yhdyn edellisiin, ihana kirjoitus!

Saara, Björn ja Joas kirjoitti...

Yllätysvauvat on kaikista parhaita! Sekä sun, että mun! :)

Ja ihanaa äitienpäivää!!

Jonna ja Nuppu kirjoitti...

ihana kirjoitus <3.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus!
- Katri, joka ei pääse kirjautumaan

Kaisa kirjoitti...

Mahtavaa kuulla, että maailmanlopputunnelmistakin voi rantautua onnellisesti äitiyteen ja kasvaa siihen sen kokoiseksi kuin täytyykin... Pohtii eräs jolle ajatus raskaaksi tulemisesta olisi edelleen hieman liian hurjaa, vaikkei ehkä ihan maailmanloppu. Naiseuteen voi siis ilmeisesti luottaa ja siihen, että äitiys on sittenkin sisäänkoodattu asia. Ihana lukea ajatuksiasi! Niistä heijastelee jokin sellainen seesteisyys, jota ei varmaankaan saa aikaan yrittämällä vaan se on annettua. Onnellista, että teillä on se. :)