26. toukokuuta 2009

Liinajuttu

En ole koskaan oikein todella perehtynyt kantoliina-asioihin. Vain sen verran, mitä on ollut ehdottoman tarvis, eli olen saanut käsiini palan kangasta, jonka olen opetellut käärimään itseni ja vauvan ympärille muutamalla turvallisella ja mukavalta tuntuvalla tavalla. Liinailijaintoilijat ovat aina vähän puistattaneet minua, ja varsinkin raskausaikana ne puolituttujen kyselyt tyyliin "aiotkos (kestoilla ja) liinailla" ottivat päähän todella rajusti. Hippien touhua ja rasittavaa vouhotusta. Toisaalta kantaminen on alusta asti tuntunut luontevalta ja luonnolliselta tavalta kulkea lapsen kanssa. Se ei ole raskasta eikä hankalaa, ja Puhi viihtyy hyvin, vaikkakin hereillä ollessa täytyy saada hyvät näkymät, eli kasvot menosuuntaan päin. Vieläkin, 7 kiloisena, Puhia kantaa mielihyvikseen. Lapsi saa olla vanhempaa lähellä, ja vanhemman taas on helppo hoitaa lasta liinasta. Liinan kanssa mahtuu joka hissiin ja kivijalkapuotiin, ja talviaikaan tärkeää oli myös se, että lähellä vauvalla on tosi lämmin olla. Sellaiset edut kantoliinalla on. Haittoja on vaikea keksiä, mutta pitkään kanniskellessa tulee hiki, ja tietysti se, että kaupoilla ollessa ei pääse sovittamaan...

Olemme oikeastaan huomaamattamme toteuttaneet vaistovanhemmuutta (attachment parenting) koko pienen vanhemmuutemme ajan. Termiin tutustuin tässä taannoin, mutta olin kasvatusmetodista tietämättänikin allekirjoittanut kaiken, paitsi taaperoimetyksen (tiedostan sekä edut että haitat) ja perhepedin (jotka evään silkasta mukavuudenhalusta ja halusta säilyttää parisuhteen luontaisedut elävinä). Kyse on vahvasti kiteytettynä siitä, ettei oleta vauvan mukautuvan vanhempien elämään, vaan vanhempien kuuluu vastata vauvansa tarpeisiin, ja asettaa ne etusijalle. Kantaminen liittyy vahvasti tähän periaatteeseen, jossa lapsen tarve tulee aina ensin. Sitä paitsi olen tällä hetkellä äitiyslomalla, ja koen ensisijaiseksi tehtäväkseni on viettää aikani lapsen parissa, lapsen tahtiin. Maailman tahtiin ehtii kyllä mennä koko lopun elämää.

Muutenkin tietyn aikakauden kasvatusmetodit tuntuvat paljaalla maalaisjärjelläkin ajateltuna suorastaan absurdeilta. "Antaa sen vähän itkeä, niin karaistuu ja oppii" on ehkä suosikki-inhokkini näistä. Itkettämällä vauva ei opi mitään muuta, kuin olemaan luottamatta vanhemman läsnäoloon.

Vaikka annan toisille kernaasti tilaa toteuttaa vanhemmuuttaan miten taitavat, niin tässä löytyy kyllä yksi asia, josta helposti provosoidun vääntämään vaikka oikein olan takaa. Mutta ei tehdä sitä nyt.



Meillä on käytössä kaksi eripituista kudottua liinaa, puolipellavainen ja puuvillainen, ja lisäksi BabyBjörnin reppu. Yllättävää kyllä pidän eniten tästä Vauva-lehden kylkiäisenä tulleesta sinisestä puuvillaliinasta. Se on jämäkkä, leveä ja juuri sopivan pituinen. Toisaalta se on myös aivan hirveän värinen, sillä en välitä sinisestä, ja aivan erityisesti inhoan juuri tuollaista valjun farkun väristä. Liinan värissähän kyse on siis etupäässä äidin asusteesta..! Punainen liina sopii väreihimme, ja tyylipoliisi-isimme kantaa aina sillä, mutta minä tykkään tuon sinisen ominaisuuksista niin paljon, että se ajaa jopa ulkonäköseikkojen edelle.

Tästä tulen päätelmään, että vauvan etu on tässä asiassa oikeastaan koko perheen etu!

8 kommenttia:

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Minä en taas tykännyt tuosta sinisestä liinasta ollenkaan, käytettiin vain punaista Tricot Slenin joustavaa liinaa (ja paljon käytettiinkin).

Rintareppukin meillä on, vielä se active-malli joka on tukevampi selästä, mutta sillä ei mielestäni ole ollenkaan niin hyvä kantaa. Käy hartioihin..

Meilläkin on vaistovanhemmuutta toteutettu ihan luonnostaan, vasta myöhemmin luin artikkelin siitä. Tosin taaperoimetystä ei meilläkään ole harrastettu (Maxia imetin 9 kk ja Fransia 10 kk), mutta perhepeti on ollut käytössä (tosin isi taitaa monesti livistää siitä yläkertaan nukkumaan) :)

Kaneli kirjoitti...

Mä tajusin jossain vaiheessa vasta, että niitä on trikoisiakin... :) Olisi ollut hauska kokeilla, mutta käly tosiaan sanoi, ettei se ehkä enää (6kk) ole paras vaihtoehto. Vauvempana kehtosidonnassa se puolipellavainen oli paras, mutta nyt noissa pystyasennoissa tuo sopii jotenkin tosi hyvin mulle.

Imetys on siitä hassu mielipiteiden jakaja, että siinä on niin montaa koulukuntaa. Äitini mietti, että johan se imettäminen jo riittää, kun poika tulee tosiaan nyt puolivuotiaaksi... :) Jotkut taas imettää kevyesti 3v saakka.

Mae. kirjoitti...

Tuo vauvalehden liina on kuulemma helposti värjäytyvä, että jos haluaa vaihtaa väriä, niin värikylpyyn vaan! : )

Mä taidan olla vähän "liinaintoilija", mutta en vaan oo osannu koskaan muille tyrkyttää. Oon tietty kertonu niistä jos on kysytty tai juteltu muuten. Huonohartiaisena (hartiat jumissa -> jatkuva päänsärky) ja selkävaivaisena se liinan kudontakin on ollut tärkeä, ekan muksun kannoin trikoisen jälkeen tönköllä ja paksulla Haikarankehdolla hartiat jumissa, kunnes pääsin toisen lapsen kohdalla kokeilemaan muullakin lailla kudottuja liinoja, ja siitä se sitten lähti.

Jos sä löydät jostain edullisen trikoisen/saat lainaan (mulla ei oo enää yhtään trikoista), niin kyllähän sitä vielä ehtis kokeileen, mutta isoja rahoja en sijoittas enää.

Ja pakko sanoa, ettei perhepeti meillä ole häirinny parisuhteen luontaisetuja, menee vaan toiseen huoneeseen. ;) Pari kk sitten kyllä pieninkin muutti siskonsa huoneeseen, ja kieltämättä on tosi kiva taas nukkua melkein aamuun asti ilman pieniä tyynyn vallottajia. :)

Kaneli kirjoitti...

Mae: En tiedä värjääkö se vai ei, kun meillä on aina vaan mustia vaatteita, niin ei näy... Ja se punainen on värjännyt Puhin vaatteita, mutta sininen ei. En kyllä tiiä sitten. Voi olla ettei myöskään ole mitenkään tasalaatuisia ne.

Taidetaan koklata seuraavaksi sitä neliöliinaa, kun on kesä ja kärpäset. Trikoot saa luvan odottaa seuraavaa (jota alla olevan postauksen jälkeen tuskin on ihan heti tulossa!) MITEN sä jaksat kaikki päivät KOLMEN vekaran kanssa?! Mulla oli jo viikonlopun aikana hermoromahdus lähellä joku 500 kertaa! :D

Ja niin, mut entäs kun meillä on koira kaikissa muissa huoneissa... ;D

Mae. kirjoitti...

Eiku mä meinasin siis, että jos liina ei oo susta hyvän värinen, niin se liinan kangas on kuulemma sellasta, että se ottaa hyvin ja tasaisesti väriä itseensä, eli vaikka punasella Nitorilla/Dylonilla sais siitä violetin. :)

Ja Marikalta palautuu se vauva-neliöliina ensviikolla, eli tarvittaessa se olis sit lainattavissa.

Mä luulen että on eri asia hoitaa "toisten" muksuja (siis sisaruksiaankin), kun omiaan. Ja sullahan kolminkertaistui tuo lapsimäärä hetkessä. :)
Mä oon tähän totutellu jo kohta 6 vuotta - ja mä oon halunnu jo pienestä paljon lapsia, kaikessa ihanuudessaan ja kaikessa raivostuttavuudessaan.
Kyllä mä tietty myönnän, että olis kiva saada enemmän "omaa aikaa", meidän muksut on kaikkiaan todella vähän ollut mummulassakaan hoidossa. Mutta pianhan nuo kasvaa ja kohta sitä haikailee näiden pikkulapsivuosien perään. :)

Kaneli kirjoitti...

Jaa, täytyykin ehkä kokeilla!! :)

Uskon kyllä myös että kyse on pikku hiljaa tottumisesta. Toista on tietysti, jos saa kerralla vaikka kolmoset.. Olisi kivaa saada Puhille sisarus jossain vaiheessa, mutta en tiedä, ollaanko liian itsekkäitä siihen, mukavuudenhalu on aika suuri. Yhden kanssa elämä on vielä varsin vaivatonta.

Miten te mahdutte jos te lähdette kaikki matkalle? Meillä on jo tällä porukalla /mukaanlukien koira, ihan mahdoton määrä tavaraa, ja iso farmariautokaan ei meinaa riittää!

Mae. kirjoitti...

Mitä enemmän lapsia, sitä vähemmän tavaraa mukaan. :) Eli R:n kanssa otettiin kaikkea varmuudenvaralta tai monta vaatekertaa ihan muutenvaan, nykyään otetaan ihan vain välttämättömät tavarat/vaatteet. Ja meillä on onneksi aika iso auto.

Lilli kirjoitti...

Kantoliinasta tuli mieleeni, että näin yksipäivä aivan järkyttävää kantoliinan käyttöä Tampereen Laukontorilla. Kantoliina oli sidottu niin, että vauva oli äitinsä sivulla kuin riippukeinussa, kantoliina äidille kuin mikä tahansa laukku. Ja äidin kävellessä rivakkaasti, kantoliina heilui aivan holtittomasti ja mäiskähteli äidin reidelle kovin ronskistikin. Tulipa siinä mieleen, että varmasti lapselle ihanaa menoa kun joka askeleella mäiskähtää kovaa reittä vasten ja vielä saa kunnon heilutuksen lisäksi. Eli kantoliina ei selvästikään sovi kaikille. Meinasin jo juosta äidin kiinni ja mainita asiasta, että huomaako edes itse koko juttua (luulisi nyt että tuntuisi omissa reisissä jotain O_o). Järkyttäväähän sitä oli katsella :/

-Lilli-