31. toukokuuta 2009

Maanantaihaaste: Seinät

Tyylisuuntauksien maanantaihaaste kahden (2) viikon takaa! Oli pakko vastata nyt, kun kerran olemme saaneet viimeisen parin viikon aikana hurjasti tehtyä. Helmikuussa valmiiksi - remontti jatkuu edelleen, mutta koti valmistuu pikkuhiljaa ja tuntuu joka päivä enemmän kodilta.

En ole koskaan ollut mikään sisustaja, vaikka keräilen kauniita esineitä ja olen hurjan kiinnostunut designista, muotoilusta, tunnelmista sekä ylipäänsä kaikesta visuaalisesta. Tämä on oikeastaan ensimmäinen asumukseni, jonka eteen olen nähnyt vaivaa, ja jonka sisustamisessa haluan edetä johdonmukaisesti ja rauhassa, toteuttaen pieniä kummia unelmiamme yksi kerrallaan. Kotimme täyttyy oudoista esineistä ja kauniista huonekaluista, ja suunnitelmamme mukaan koti on oikea koti, jos siellä on mummolafiilis.

No ne seinät.
Kuvataiteilija puolisona = paljon maalauksia! Ja tämä nimenomainen kuvataiteilijapuoliso = paljon ISOJA maalauksia! Ja hienoja! Onneksi on myös monta suurta seinää.



Niiden lisäksi seinillä on sekalaisia, mistälie kerättyjä asioita, kuten tämä jalkapuoli ja nenätön pinokkio-sätkyukko.


Ja vanhoja valokuvia ihmisistä, joita emme tunne.


Kellarin portaikossa on kummimmat jutut. En tiedä mikä tämä on, mutta se näyttää hauskalta.


Keittiössä on mm. painivat ukkelit - kaakeli...


...ja biologian opetustaulu.


Pikkuvessassa on kaunis, vanha peili, ja kaavoja...


... ja niiden lisäksi tämä Marilyn, joka on peruja tyttömiesboksistani.


Vierashuoneessa on mm. rakennuspiirustuksia, ne löytyi seikkailulla hylätystä tehtaasta!


Kaikista hienoimmat jutut on minusta kuitenkin nuo ihanat, liikkuvat valot ja varjot, jotka kevät (yhteistyössä junien kanssa) on tuonut seinillemme!

3 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Hienolta näyttää!

Jonna ja Nuppu kirjoitti...

no todellakin!

Tiina kirjoitti...

Teidän koti näyttää juuri siltä, mintä kuvittelinkin sopivan persoonaasi. Tosi hieno ja taiteellinen, kirjaimellisesti.