3. toukokuuta 2009

Täydellinen äiti


Uskoisin, että jokainen vanhempi pyrkii tekemään parhaansa vanhemmuudessaan, ja jokainen varmasti haluaisi olla lapselleen täydellinen vanhempi. Millainen se on? Tuntuuko sinusta, että sinä olet lapsellesi sellainen? Onko täydellisyyden tavoittelu väärin, sillä kun tuntuu puheissa olevan usein huono kaiku? Kyseessähän on oman lapsen (ja oman itsen) parhaan mahdollisen olotilan tavoittelu.

Luin vastikään Vauva-lehden artikkelin aiheesta, se oli otsikoitu raflaavasti
"Äiti on äidille susi" tai jotain semmoista. Tuoreet äidit ovat herkkiä kritiikille ja arvostelulle, mutta myös herkkiä kritisoimaan toisia äitejä. En lähtökohtaisestikaan pode ainakaan voimakkaasti kumpaakaan puolta. En ole kovin herkkä toisten sanomisille, eikä minua haluta arvostella toisiakaan äitejä. Sanoudun myös tietoisesti irti koko susipuuhasta.

Myönnän ehdottomasti pyrkiväni täydellisyyteen Puhin äitinä, ja otan äitiyden tosissani, mutta vedän harvemmin herneen nenään, jos joku perheen ulkopuolelta arvioi tekemisiäni ikävään sävyyn. Neuvoja haluan ottaa vastaan, mutta jo oman mielenrauhani vuoksi annan piut paut turhalle nillitykselle.

Irtisanoutumisista huolimatta piikit ovat olleet pystyssä toisinaan sekä hyökkäys- että puolustusmielessä. Parit esimerkit:

Synnärillä teki todella mieli paheksua, kun huonetoverini ilmoitti pitävänsä 34 päivää äitiyslomaa. Hän puhui työpuheluita ja täytti kalenteriaan. Ja oli synnyttänyt 3 päivää aikaisemmin! Silloin oli kielessä pitelemistä,
miks sä sitten olet tehnyt lapsen, jos et halua tai sulla ei ole aikaa olla sen kanssa puoltakaan vuotta ei ollut kaukana. Onneksi olin liian onnellinen kiusatakseni toisia valinnoistaan.

Kaupungilla kuulee usein kiinnostunutta kantoliinaihmettelyä, mutta myös inhottavaa kritiikkiä, tyyliin eikö toi oo kauheen vaikee. Siihen on helppo vastata, no ei ole. Kerran vastasin, että no on, ja siksi just kanniskelen tätä näin ja jätin vaunut kotiin ihan itseäni kiusatakseni! Oli sen tädin ilme kyllä tuon tiuskaisun arvoinen. Toinen pöllö, mutta enemmän huumorilla kuin ärtymyksellä otettava kommentti on, että voi voi, kun kaikilla ei oo varaa vaunuihin...
Vaunuilla liikkuessa taas ihmiset mulkoilevat usein ikävästi, ja minusta tuntuu kyllä itsestänikin, että on aina tiellä.

Julkisessa itkevä vauva on joillekin rasituksen huipentuma. Kerran Puhi itki paikallisjunassa suhteellisen äänekkäästi. Ihmiset ärtyvät sellaiseen, ymmärrän kyllä. Mutta yksi kärttyinen äijä tuijotti todella erityisen ikävästi ja huokaili kovaan ääneen. Seuraavan kerran katseidemme kohdatessa sähähdin hänelle ihmisten yli:
No mitä? Haluaisit varmaan itsekin olla jo kotona, vai eikö sua muka yhtään ärsytä täällä (kuumassa ruuhkajunassa)? Katsoi muualle.

Perheen sisällä tämä kritiikin saavuttamattomissa - asenne ei kuitenkaan päde. Lähisukulaisten ja puolison sanat otan aina vakavissani, ja niistä tulee pahoitettua mieltäkin toisinaan. Tässä osuu lehden
tuore äiti on haavoittuva ja herkkä - kommentti minuunkin. Heidän mahdolliset omat tapani kyseenalaistavat neuvonsa ja (aiheellinen tai aiheeton) kritiikki äitiyteeni liittyen on aina tulenarkaa, sillä se on... Se on enemmän? Se on tärkeämpää? Se on eri asia? Sen painoarvoa en siis voi kiistää.

Googletin hakusanoilla täydellinen äiti. Ensimmäinen ja myös mielenkiintoisin tulos oli Vau.fi sivuston artikkeli, joka viittasi Väestöliiton aiheesta tekemään tutkimukseen. Artikkeliin oli listattu äitiyden 11 myyttiä, jotka tulevat tässä:

Myytti 1: Äidit ovat tietyn ikäisiä, kokoisia ja näköisiä Eikä. Oli silti hämmästyttävää huomata, että olin sekä sairaalan tutustumiskäynnillä, että synnyttäneiden osastolla sillä kertaa nuorin. Olen 25.

Myytti 2: Synnytyksessä ja imetyksessä mitataan äitiyttä
Höpö höpö, vaikka molempia katsottaessa voisin vetää kotiinpäin. Synnytin ilman kivunlievitystä nopeasti ja helposti, ja maitoa on tursunnut kiitettävästi.

Myytti 3: Äitiys on luonteenpiirre
Eää, mutta kyllä se on luonnettanikin muuttanut.

Myytti 4: Äiti rakastuu lapseensa ensisilmäyksellä
Olin aivan kahvilla synnytyksen jälkeen. Ei se ollut yhtään niin kuin elokuvissa... Minä kysyin lapseni nähdessäni, että saisinko mehua? Sitten Puhi kakkasi paitani sisään, ja ihmettelin, että no nyt se kakkasi, ja että onpa se pieni. Se tuijotti minua sieltä kulmat kurtussa, ja ihmettelin, että ei ole hiuksiakaan, vaikka olin odottanut, että tottakai sillä on. Siitä se sitten lähti... Rakastuminen hiipi välillemme seuraavan vuorokauden aikana, toukkaa ihmetellessä ja äitiyden ja perheenä olemisen tunteita tunnustellessa. Nyttemmin kuvailisin rakkauden tunnetta ylitsevuotavaksi.

Myytti 5: Äidit ovat automaattisesti onnellisia En osaa sanoa tästä mitään. Onni on monen asian summa, en usko, että yksittäinen vaikkakin suuri asia sitä yksin tekee.

Myytti 6: Äiti ei ole väkivaltainen
Tästä sanon, että kyllähän äidit voivat olla vaikka mitä, mutta toivon niin, ettei kukaan äiti olisi. Oman perheenjäsenen lyönti, mitätöiminen ja luottamuksen karistaminen on kaikkein haavoittavinta. Sellaistakin tulee mieleen, että kuinka voi sanoa rakastavansa toista, jos kuitenkin pitelee pahoin? Kuinka vähäistä se rakkaus sitten on, jos ei pysty hillitsemään itseään kuitenkaan?

Myytti 7: Äitiys on harmoniaa
Äitiys on ihanaa kaaosta!

Myytti 8: Äiti on lapsilleen tasapuolinen
En tiedä, kun tässä on tämä yksi vasta.

Myytti 9: Lapsen temperamentti johtuu äidistä
Tuon ipanan temperamentti johtuu kyllä aivan jostain muusta kuin minusta, tai isästäänkään. Minä olen melko tulinen, räiskyvä aurinko, Puhi on itse viileys ja aurinko.

Myytti 10: Yksi äiti riittää
Toivon niin, mutta toisaalta ihailen entisaikojen pihapiirejä, joissa meidän lapset on teidän lapsia, ja toisinpäin.

Myytti 11: Ydinperhe on paras
Haluaisin pitää meidät yhdessä ja perheemme ydinperheenä, mutta en usko, että se on ainoa oikea tapa elää. Perheet voivat varmasti olla onnellisia, olipa kuvio mikä hyvänsä, kunhan kaikki ovat arvostettuja ja tulevat huomioiduksi. En enää edes usko, että heteroperhe on ainoa hyvä perhe. Tärkeintä on, että perheessä on vastuuntuntoinen ja rakastava aikuinen (tai aikuiset) ja onnelliset, turvallisuutta ja hyväksyntää tuntevat lapset.


Tällaista mietintää tässä yömyssyssä!

10 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Minä olen täydellinen äiti lapsilleni, koska olen heidän ainut äitinsä, hyvässä ja pahassa.

Olen myös käynyt läpi lapsuuttani ja pohtinut mitä haluan sieltä ottaa mukaan omaan äitiyteeni ja mitä ehdottomasti jättää kelkasta.

Minusta täydellinen äiti on hyvin voiva. Eli joutuu kyllä ottamaan säännöllisesti oman aikansa omiin harrastuksiin/kaveripuheluille/kahvihetkiin jne.Hyvin voiva äiti jaksaa olla hyvä lapsilleen.

Kun on hyvä lapsilleen, on täydellinen äiti, sillä äidin tehtävä on jakaa lapsilleen hyvää: turvaa, lohtua, iloa, naurua sekä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä: turvallisia pettymyksiä.

Kaneli kirjoitti...

Hienosti sanottu, Jarna. Ajattelen aivan samoin.

Mia kirjoitti...

Ihana kirjoitus ja kauniita pohdintoja.

Tärkeintä on että rakkautta riittää ja sitä meillä riittää kaikille tasapuolisesti. :)

Jonna ja Nuppu kirjoitti...

oli kyllä ihana päivitys! ensinnäkin sä olet aivan ihana äiti!

mä yritän aina muistuttaa itseäni, ettei kukaan ole täydellinen äiti, ettei tarvisi syyttää "virheistään" itseään liikaa (esim. olen käynyt isoja mietintöjä imetyksen kanssa tuossa aiemmin). yritän muistaa, että tärkeintä on olla riittävän hyvä äiti lapselleen. ja sellainen olen ja täysin rakastunut ja hullaantunut tuohon touhuavaan pieneen tyttöseeni!

Mae. kirjoitti...

Ääk, ekana sanon, että toivottavasti en ole sanonu mitään sammakoita, missä olisi tulkinnanvaraa kritiikiksi, sillä ajattelen että jokainen etsii omat tapansa ja tiensä. Omista kokemuksista on kiva puhua, kun eihän sitä muustakaan paremmin tiedä.

Täydellistä äitiä ei ehkä ole, mutta riittävän hyvä äiti/isä on sellainen, joka tekee parhaansa lapsen hyvinvoinnin eteen, niin henkisen kuin fyysisen. Antaa eväitä kasvuun, ohjaa, opastaa, selittää, osoittaa kiintymystä, arvostaa. Ja toivomani tulos on, että lapset olisi tasapainoisia ja perustyytyväisiä, terveyden ja olosuhteiden puitteissa tietysti.

Sukulaisen kuultua silloin reilu 2v sitten uutisen, että meille tulee kolmas, hän vastasi: Voi ei! Kyllähän siinä hieman tuli mietittyä, että niinkö huonosti ollaan näiden kanssa pärjätty. Kai me ollaan "liian nuoria" ja "liian köyhiä".

Kritiikki tekee kipeää, sillä vanhemman vastuu on niin suuri - vaikuttaa toisen kokonaisen ihmisen elämään, olla se, joka antaa ensimmäiset eväät elämään, antaa suunnan. Sanotaanhan että ihminen karkeasti muodostuu 1)kasvatuksen + 2)ympäristön + 3)oman persoonallisuuden mukaan. Eli iso vaikutus kuitenkin vanhemmilla lopputulokseen. Vanhemmuus on tunteita herättävää, lapsi ei yksinkertaisesti selviä hengissä, jollei joku hänestä huolehdi.

Aaargh nuo kommentoijat. Kantoliina-kommentoijat, "tukehtuuko se sinne!?" Joo, yritän tässä parhaillaan tukehduttaa lastani. VIELÄKÖ sä imetät, sehän on jo 4kk!!?? Eikö Pirkkoerkki 2kk muka saa maistaa karkkia/kahvia/kaljaa, no miksei!? ;)

Mira kirjoitti...

Hieno kirjoitus kaikin puolin. Olen ihan samoilla linjoilla!

Jatta kirjoitti...

Jonna: On varmasti hyväksi olla armelias itselleen, silloin pystyy enempään ja voi paremmin! Ja sinä olet parhain äiti mitä on!

Mae: Ei ei ei, sinä olet ja olet ollut ihana esimerkki, ja olet aina ollut todella hienotunteinen mua kohtaan, kiitos siitä. Sun tuki on ollut tärkeää ja kannustavaa, kiitos siitäkin, ellen ole ääneen sanonut. :)

Mae. kirjoitti...

Halirutistus. :) Sängyssä yöllä vielä mietin, että niinkun edellä jo muut mainitsi, niin tietenkin riittävän hyvän äidin pitää muistaa huolehtia myös itsestään. Ja juuri, olla armelias, jokainen tekee ihan taatusti äitinäkin virheitä sen noin 18 vuoden "uran" aikana, mutta sitten täytyy aina vaan yrittää uudestaan, eikä jäädä liikaa murehtimaan.

sannis kirjoitti...

Mä yritän muistaa sekä omassa äitiydessä että erilaisia äitejä työssäni kohdatessani, että riittävän hyvä vanhemmuus on riittävää:9

Mutta nuo kommentit ja asenteet äitiydestä on välillä rasittavia. Ne "hyvää" tarkoittavatkin.. Ei kai niissäkään koskaan se sisältö niin pahasti korpee kuin se tyyli jolla sanotaan.

Kai meidän äitien tulisi arvostaa itseämme ja toisia äitejä ja sitä kautta ilmapiiri äitiyttä kohtaan ehkä muuttuisi ja lasten äänille ja esim. vaunuille saataisiin henkistä tilaa lisää..

Suomi taitaa olla niitä harvoja maita joissa lapset ei aina saisi näkyä, kuulua tai haista;0

sannis kirjoitti...

Jälkikäteen luin kommentit ja Mae olikin riitävästä vanhemmuudesta hyvin kirjoittanutkin:) samoilla lnjoilla siis olen.