9. kesäkuuta 2009

Money makes the world go round (NOT)

Äitiä ja isiä taisi laiskottaa, joten Puhi pääsi tänään keittiökylpyyn! Jälleen räkäinen (kolmas viikko toden sanoo) vauva on nyt tiskattu ja nukutettu. Ihmeellistä, miten meilläkin nukkumaanemnoaika on siirtynyt koko ajan lähemmäs kahdeksaa, ja toisaalta myös aamuherätys lähentelee kuutta seitsemää...




Sitten illan varsinaiseen horinaan.

Taiteilijaperhe ei taloudellisesti pärjää taiteilemalla, se on tosi, ja tottakin todempi, jos perheeseen kuuluu lapsia. Rahatöitä on hankalaa saada, ja kaikki on keikkaa. Niin paljon en teatterin tekemistä enää rakasta, että ryhtyisin oikopäätä ilmaistyöhön. Omasta puolestani voin laskea, että jos teen järkevän määrän ohjaustyötä (3 vuodessa, ja proggis tarkoittaa aina lukemattomia ympärivuorokautisia työrupeamia yms), tuloni jäävät tessin mukaisella palkallakin (jota ei aina todellakaan saa!) reippaasti alle köyhyysrajan. Sitten on apurahat, mutta niissä voittaa harvemmin kuin arpajaisissa. Opetustyötä järkevän määrän tekemällä (ilta- ja viikonloppupainotteista) voi saada lisätienestejä, mutta toisaalta taideopea tarvitaan harvemmin täyspäiväisenä missään. Kyse on siis pahimmanlaatuisesta pätkätyöstä.
Olen toiselta ammatiltani lastenohjaaja. Pidän siitäkin työstä, mutta en rakasta tai nauti siitä. Intohimo oli keskeisin syy teatterikouluun menemiselle, ja näin ollen myös tälle ikuiselle kituuttamiselle. Päiväkotitöitä teen kausiluontoisesti enemmän kuin mielelläni, mutta virkaan en ainakaan tällä haavaa astuisi. En halua hukata elämääni varallisuuden hankkimiseen.

Näin sateisen kesän voi sen sijaan uhrata! Pojat lomailevat kotosalla, kun minä teen kaksi lyhyehköä työrupeamaa puistotätinä. Ensimmäiset päivät ovat sujuneet kivasti, ajatukset on kotona, mutta töissäkin on mukavaa. Sitä paitsi on hauskaa huomata, miten isi ja poika oppivat tuntemaan toisiaan paremmin, kun äiti ei ole koko aikaa häärimässä. Oli kuitenkin ihanaa tulla kotiin, kun Puhi nauroi ääneen minut nähdessään. Äidin sydän sulaa!

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Edellisessä asuinpaikassamme naapurissamme asui taiteilijaperhe. Aivan mahtava porukka kahden lapsen kera! Heitä joskus kaipailen täällä korvessa asuessamme.
Minä jäin nyt toukokuussa kotiäidiksi hoitovapaan jälkeen. Työpaikka päiväkodissa suostui odottamaan vielä vuoden. Kokeillaan miten pärjätään taloudellisesti, mies kun on vielä yrittäjä ja tulot ei ole aina varmaa.
Elämässä vaan on niin paljon tärkeämpääkin kuin se raha :)