27. heinäkuuta 2010

Orava-laulut


Olen viime aikoina Puhille lauleskellessani yrittänyt muistella lastenlauluja aina aiheen mukaan. Biisejä on päässä, lorupusseissa, monisteissa ja kitarassa hurja määrä, muttei missään järjestyksessä.. Päätin siis aloittaa sarjan, jossa etsitään lauluja teemoittain. Oravista laulettiin viimeksi, kun iltasaduksi sattui joku kurre-aiheinen. Orava ei ollut helppo aihe, mutta nämä minä osaan. Listatkaa lisää jos tulee mieleen!

Oravan pesä:

Kas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla; sen poikaset siinä ne leikkiä lyö ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto ja naavoista lämpöinen lattiamatto ja pikkuruikkuiset ikkunat ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa ja lumet ne lentää ja pakkanen paukka, niin oravan pesästä pienoinen pää se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon siell' oravan poikasen tuttuhun kehtoon Ja elämä heillä on herttaisaa, kun kuusen latvassa keinua saa.


Laulu Oravasta:

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, taisteloa allans' monta; havu-oksan rauhan-viiri päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnas Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitinrinnas: Metsolan kantele soi

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien Kultalaan.


Pupulla on pitkät korvat:

Pupulla on pitkät korvat ja pöperö pää.
Pupulla on pitkät korvat ja pöperö pää.
Pistää päänsä piiloon. Luulee ettei nää,susihukka pientä hännäntypykkää.

Oravalla veitikalla hieno häntä on. Oravalla veitikalla hieno häntä on. Oksallansa istuu. Jotain nakertaa. Puolet pistää piiloon ison kiven taa.


Sammakko tuo pitkäsääri loikkaa hypähtää
Sammakko tuo pitkäsääri loikkaa hypähtää
Lätäkössä vaappuu vesi loiskahtaa
Välillä se hyppää kaislikoiden taa.


Tiku ja Taku:

Mä olen pikku Tiku. Mä olen pikku Taku.
On työnämme ja huvinamme, terhojen vain haku. Lala lallati lallati laa, hauska metsässä on asustaa.

Me kahteen pekkaan perustimme ikioman kerhon.
Ja jäsenmaksuks määräsimme yhden tammenterhon. Lala lallati lallati laa, lala lallati lallati laa....

1 kommentti:

jarna kirjoitti...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa-laulussa lauletaan että "Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet,
pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa."