2. syyskuuta 2010

Ahdistuin sitten hyvissä ajoin etukäteen lapsen teini-iästä.


Eilen illalla hampparipaikan jonossa se iski: valtava vanhemmuuden taakka. Nyt vielä Puhi on kaikesta kiukusta ja uhmastaan huolimatta äitin ja isin poika, huoleton ja viaton, kädet täynnä legoja pyörivä preesens. Keskiviikkoiltana kymmeneltä hampparipaikan nurkkapöydät ja edusta oli täynnä teinejä. Ensinnäkin ihmettelin sitä, miten yläkouluikäiset saa vielä hillua kaupungilla siihen aikaan, ja toiseksi, millä ne jaksaa aamukasilta koulussa?  

Kysymys kuuluu: Kuinka ihmeessä me osataan kasvattaa pienokaisemme niin, ettei hänestä tule sellaista kauppojen nurkilla räkivää vätystä?!

Minua ahdistaa jo päiväkotimaailman hurjat pojat ja kiltit tytöt -jaottelu. Kiltit pojat on nynnyjä ja hurjat tytöt ongelmallisia. Yksilöllisyyttä sallitaan hirvittävän huonosti, ja lapset muotitellaan helposti autoleikkeihin ja kotileikkiin sukupuolen mukaan. Monet opet sallivat pojilta nujakoinnin ja jopa pienet tappelut puuttumatta, koska pojat nyt vaan on sellaisia. Minä en halua, että minun pojastani kasvaa sellainen. Minä haluan kasvattaa persoonallisen, hyvätapaisen, tasapainoisen, oman paikkansa tiedostavan ihmisen.

Ystäväpariskunnan 14-vuotias poika istui perjantai-iltana kanssamme katsomassa leffoja, isänsä kainalossa. Työkaverin lapset urheilevat, eivätkä ehdi tuhlata aikaansa lusmuiluun. Sukulaisteini on niin intoa piukassa koulunkäynnistä, että viettää iltansa opiskellen tai kahlaten Wikipediaa. (Viimeksi mainittu on kyllä koulussa, johon haetaan pääsykokeilla. Siellä ei ole vätysten lapsia.) Silti nämä kaikki esimerkit ovat sosiaalisia ja suosittuja kavereita.

Olemme heitelleet ajatuksia Steiner-koulusta. Sellainen on tässä lähellä. Omaan aktiivisuuteen ja tasapainoisuuteen kannustava koulu ei voi olla pahasta. Ja toisaalta, jos kouluun pääsemiseen täytyy hakea ja siellä pysymisen eteen nähdä vaivaa, se saattaa kitkeä tietynlaiset lapset joukosta pois. Eihän tämä näin mene 100%, mutta ehkä.

Jos Puhista kasvaa tiedostaja, jolla on Hyviä Ajatuksia ja Mielipiteitä ja Toimintaa näiden hyväksi, se on jees. Jos se tykkää opiskella, se on jees. Jos ei, ei se mitään, jos on selkeä päämäärä ja intohimo elämässä. Jos se tahtoo skeitata, sekin on jees. Jos se tahtoo balettiin, se on jees. Jos se tahtoo pelata futista, mun voi olla vaikeaa niellä sitä, mutta se on jees. Koska se on tekemistä. Mutta päämäärätöntä luuhaamista mä en voi hyväksyä. Ne vaiheet omassa elämässä, kun ei ole ollut järkevää tekemistä, on mennyt ihan pieleen. Toisaalta teininä oli kamalaa, koska en ikinä saanut tehdä mitään, vaikka äitini eli itse miten sattuu. Ehkä vastaus on siis johdonmukaisuudessa ja esimerkin antamisessa? En tiedä.

Onko teillä vastauksia?!

Tiedetään, olen kymmenisen vuotta etuajassa asian kanssa, mutta tulipahan vain mieleeni, siinä iltapalaa tilaillessa. :D

7 kommenttia:

MrsAgatha kirjoitti...

Mulla ei ole mitään vastauksia mutta samanlaisia ajatuksia!
Ihmettelen kanssa noita luuhaavia teinejä, varsinkin kun ovat myöhään ulkona. Eikö vanhemmat välitä vai eivätkö ne vaan uskalla/pysty kieltämään?
Lapsen kasvattaminen on kyllä vaikeaa ja yritän olla liikaa sitä ajattelematta. Täytyy vain toivoa että pojasta kasvaa kunnollinen ihminen.

jarna kirjoitti...

Ei ole vastauksia, mutta kokemuksia jonkin verran.

Meillä on kahta lajia poikia.
Isompi on tyyppiä tutkija, pohtija, herkkä, syvällinen, analyyttinen, oikeudenmukainen. Hän on pian 14v, ei notku klo 22 missään mestoilla ja on eritäin päihdekielteinen ja osaa perustella miksi.
Hän oli jo pienenä rauhallinen, kohtelias, ystävällinen, empaattinen...

Sitten on tyyppiä rasavilli mutta karismaattinen, klassinen "pojat on poikia"-tapaus. Ihan samoilla kasvatusperiaatteilla on kasvatettu, mutta luonteet on erilaisia. Poitsu rakastaa taisteluleikkejä, örkkejä, jännitystä, painimista jne. Isompi rakasti pienempänä nalleja, eläimiä, hyönteisiä, kukkia...

Molemmat on saaneet olla omia itsejään kotona ja päiväkodissa. En ole kokenut, että kumpikaan olisi joutunut mihinkään muottiin.

Samoin on 11v tyttö päässyt aina poikaleikkeihin jos on halunnut ja kohdetu yksilönä.

Ulkona roikkumiset liian myöhään jne. ovat onneksi asioita, joihin juuri vanhempana voi vaikuttaa.

Et ole liian aikaisessa, ruohonjuurityö alkaa jo vauvana. Antamalla paljon rakkautta ja turvalliset, loogiset rajat, lapsesta kasvaa fiksu nuori, joka kunnioittaa kotinsa sääntöjä, vaikka josksu kapinoikin ja teitenkin kyseenalaistaa.

Aarre kirjoitti...

Samoja ajatuksia olen myös käynyt läpi. Voimakastahtoisen ja villikon tyttären äitinä hermot ovat tiukilla ja pelottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jo nyt Vilkkumaan kappale Ei sopii niin täydellisesti minun ja kuusivuotiaan tyttären välisen suhteen kertojaksi.

Omassa työssä taas opettajana pyrin mahdollisimman sukupuolineutraaliin kasvatukseen, jotta jokainen oppilas saa olla omanlaisensa lapsi. Jotkut luokat saumautuvat niin hyväksi porukaksi ja heillä on uskomattoman hyvä ryhmähenki.

Kaneli kirjoitti...

Voi että, ihania vastauksia!

Roosa kirjoitti...

Nuo samat kysymykset pyörivät usein mielessä kun työssäni tapaan teinejä joiden hupia tuntuu olevan toisten nälviminen, vapaa-aika viinan juontia ja tulevaisuden haaveet liittyvät BB-taloon pääsemiseen.
Miten voisin samalla suojella lastani ja toisaalta saada hänestä sosiaalisen ja reippaan. Onko tytön pakko olla pissis ja pojan kovis että seuraa löytyy?
Oma nuoruuteni oli hankala, ymmärrys vanhemmilla loppui mustaan tukkaan ja alkoholin käyttöön ja itse olin aivan hukassa.
Toivon ja uskon, että jo nyt aloitettu mukava perhe-elämä ja yhdessä tekeminen, virikkeet ja keskuteleminen auttavat tulevaisuudessa, aika näyttää...

Mari A. kirjoitti...

Älä stressaa, sillä yläasteella ja lukiossa porukkaa katsellessa olen tajunnut, että suurin osa niistä naperoista kasvaa järkeviksi teineiksi. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että ne luuhaajatkin jossain vaiheessa saattavat järkiintyä.

Hyvä kasvatus ja mukavat vanhemmat eivät välttämättä takaa sitä, että lapsi menestyy elämässä. Mutta ainakinhan sitä tekee parhaansa, kum yrittää ohjata lapsen elämän täyteen harrastuksia ja aivot täyteen ajatuksia.... Se on se, mitä vanhemmilta vaaditaan. Vanhemmat antavat lapselle eväät ja elämän, mutta sen lapsen on elämä elettävä itse.

Min-a kirjoitti...

Hei muru,

Tuli tuosta Steinerista mieleen, että siitäkin on tutuilla AIKUISILLA huonoja kokemuksia. Monet kokevat aikuistuttuaan Steinerin hippimeiningin ja jatkuvan jees-meiningin ahdistavina, ja sieltä on kuulemma todella vaikea vaihtaa ns. normaaliin opinahjoon. Meno on siis pahimmillaan kuin missä tahansa lahkossa.

Eräs ystävä kertoi olleensa Steinerissa opettajana ja siellä hyssyteltiin ylivilkkaita lapsia, ei puhuttu mistään poliittisista tai uskonnollisista asioista (vaikka lapset olisivat jotain oma-aloitteisesti kysyneetkin). Ystäväni oli kertonut anarkismista, homoseksuaalisuudesta ja eläinoikeusliikkeistä ja nämä pahimmat adhd-tyyppeinä pidetyt olivat olleet aivan liekeissään, keskittyneitä ja ensimmäistä kertaa löytäneet suunnan ja aatteen.

Toisen frendin poikaystävä kertoi, etteivät he saaneet pelata Steiner-koulun aikoihin esimerkiksi sählyä, kun se oli liian fyysistä ja väkivaltaista.

Mulla oli pitkään todella hyvä kuva Steinerista, mutta noiden kokemuksien jälkeen oma yläasteaika alkaa tuntua kovinkin luksukselta!

Pus!