7. lokakuuta 2010

Surullista ja kipeää


Eilen pikkuoppilaillani (7-9v) oli aiheena tragedia ja komedia. Keskustelimme aiheen lomassa siitä, mikä on surullista ja aiheuttaa pahaa oloa tai mieltä. Jos äiti lyö, huikkasi ekaluokkalainen. Jos haukutaan, sanoi toinen. Kun isä raivostuu. Jos joutuu omaan huoneeseen jäähylle, ja äiti laittaa oven lukkoon.

Väkivaltaa on paitsi lyöminen, läpsiminen, töniminen ja tukisteleminen, myös moni muu asia. Vanhemmat voivat olla ihan neuvottomia niskottelevan lapsen kanssa, ja saattavat suuttuneena toimia huomaamattaankin väärin lasta kohtaan. Ekaluokkalaiselle voi olla hyväkin mennä jäähyttelemään omaan huoneeseen, mutta ketään ei tietenkään saa lukita minnekään. Monille tuntuu tulevan yllätyksenä, että myös haukkuminen, vähättely, nolaaminen, tavaroiden rikkominen ja väkivallalla uhkailu lasketaan väkivallaksi.

Aikuisten pitäisi olla lapselle turva. On surullista ja kipeää huomata, että se ei useinkaan mene niin.

Lastensuojelun keskusliiton Älä lyö lasta -kampanja on mielestäni onnistunut ja selkeä. Tutustukaa nettisivuihin, ja allekirjoittakaa käydessänne vetoomus väkivallattoman lapsuuden puolesta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuon varmasti kaikki allekirjoittavat.

Mutta on eriasia tietää asiat teoriassa ja toimia käytännössä. Minä haluaisin nähdä sen monen lapsen äidin joka ei koskaan hauku tai huuda.

En itsekään varhaiskasvattajana jaksa uskoa siihen että lapsi menee rikki normaalista perhe-elämästä vaikka se ei aina niin auvoista olisikaan.

Lasta ei tietenkään saa lyödä mutta minä kyllä uskallan tunnustaa(anonyyminä=) että olen joskus lastani tukistanut.

Mielelläni lukisin kommentteja isompien lasten vanhemmilta. meillä nimittäin tällä hetkellä kolme murrosikäistä ja muutama uhmaikäinen ja kyllä siinä tuntee ja hermot on välillä kovilla itse kullakin.

En minäkään koskaan esikoisen ollessa 2-vuoptias ollut varmaan edes korottanut ääntäni. mutta tilanteet muuttuu ja omat voimavarat on rajalliset. Ja ihmisiä tässä ollaan kaikki. joten turha syyllistäminenkään ei toisaalta auta ketään. Riidan jälkeen pyydetään anteeksi ja sovitaan.

Kaneli kirjoitti...

Hyvä kommentti, kiitos. Täydellistä ihmistä tai vanhempaa ei olekaan, ja kaikki tekevät asioita, joista ei ole ylpeä ja jotka haluaisi ehkä perua myöhemmin. Tärkeää on anteeksipyyntö, niin kuin sanoit, ja asioiden selvittäminen. :)

Mae kirjoitti...

Oma esikoinen kun on vasta sen 7v, niin en tietenkään kauhean syvällä kokemuksella itekään voi puhua, ei ole kokemusta isommista tai teini-ikäisistä. Mutta minusta tärkeää on, että lasta ei koskaan rankaise siksi, että itse on raivostunut tai suuttunut. Muistaa olla johdonmukainen, rauhottuu ite ensin ja sitten vasta mietitään se lapsen rangaistus (meillä jäähy, edun menetys tms.)

Kaneli kirjoitti...

Mutta minusta tärkeää on, että lasta ei koskaan rankaise siksi, että itse on raivostunut tai suuttunut

Kaneli kirjoitti...

... niinpä. :)

Harakka kirjoitti...

Nykyään on vaan mennyt tämä lastenkasvatus vähän vinkkeliin monella.
Ei yksinkertaisesti välitetä, tai ei ole aikaa perehtyä lapsen maailmaan.
Kun tullaan töistä, haetaan lapset hoidosta (ajatellaan, että hän on siellä saanut hyvää hoitoa ja ruokaa, ulkoilua, enää kotona ei niitä tarvikkaan tehä!)
Mutta se onkin väärin, hän saa kuitenkin siellä hoidossa hyvää hoitoa ja ruokaa, mutta äitiä ja isää ei hoitaja korvaa millään, ei heidän aikaansa.
Ja mä olen sitä mieltä kasvatuksesta, että pitää olla jämäkkä, kun sanoo säännöt, mutta rakastavalla painolla tietenkin.
Silloin ei tarvikkaan lasta kurittaa, eikä ainaskaan lyömisellä ikinä! Ei ikinä saa lyödä, silloin menettää kaiken, mitä joskus lapsen kanssa hyvää on saanut aikaan!
Jutelkaa lapsienne kanssa, menkää siihen keittiön pöydän ääreen, ja kaikilla on puheenvuoro, ja kaikki pitää ottaa huomioon!
Kiitos sulle Kaneli vierailustasi blogissani, ja hyvästä aiheesta täällä blogissasi!

Kaneli kirjoitti...

Kiitos kommentasi Harakka, olet taatusti oikeassa siinä, että lasten (ja perheen ylipäänsä) kanssa vietetään ihan liian vähän aikaa, ja että moni konflikti jäisi väliin, jos yhdessä olemisen kulttuuri olisi erilainen.
Olen kuullut sieltä täältä, että lapset haetaan viideltä tarhasta ja laitetaan seiskalta nukkumaan. Väliin mahtuukin just lastenohjelmat ja iltatoimet. Aika on monilla kortilla, mutta tuntuu, ettei kaikki sitä halua järjestääkään.

Meiltä kysytään usein, että mitä me tehdään kaiket illat, kun ei meillä oe telkkaria. Ollaan yhdessä vaan. Mitäpä sitä muuta. :)