18. marraskuuta 2010

Nostatin juostessani pölyä

Nostatin juostessani pölyä. Lapset kiitivät perässäni ja raastoivat vaatteitaan. Ukot ja akat putoilivat katoilta. Minä vihelsin, jylisin, kalisutin hampaitani ja löin teräskeppiäni maahan. Risaiset lapset poukkoilivat perässäni ja katkoivat kaameassa kiireessään ohuita jalkojaan. Ympärilläni laukkasi ukkoja ja akkoja. Minä kiiruhdin eteenpäin kuin tuuli! Jalkoihini sotkeutui likaisia riisitautisia lapsia, jotka muistuttivat myrkkysieniä. Minun oli vaikea juosta. Välillä kompastuin, ja kerran olin kaatumaisillani maassa piehtaroivaan ukkojen ja akkojen puuroon. Harppasin eteenpäin, repäisin muutamalta myrkkysieneltä pään ja jalkani osui laihan eukon mahaan, hän rusahti pahasti ja sopersi: "Loppuun piinasivat." Mutta minä jatkoin juoksua, taakseni vilkaisematta. Lopulta tunsin jalkojeni alla puhtaan ja tasaisen ajotien pinnan. Siellä täällä matkaani valaisi lyhty. Olin lähestymässä saunaa. Saunatulet välkkyivät jo ystävällisesti ja miellyttävä mutta tukahduttava höyry tunkeutui sieraimiin, korviin ja suuhun. Kiiruhdin pukuhuoneen läpi riisuutumatta, ohi hanojen, saavien ja lavereiden, suoraan lauteita kohti. Ympärilleni laskeutui kuuma, valkoinen pilvi. Kuulin heikon mutta jatkuvan kellonhelinän. Asetuin makaamaan, luultavasti.
    Ja sillä hetkellä valtava rauha pysäytti minun sydämeni. (Daniil Harms, Sattumia)
Aika suuria muutoksia ilmassa... Siksi kai tämä blogikin on elänyt hiljaista eloa. Onneksi kaikki muutokset ovat varmoja harppauksia parempaan suuntaan. Hymy nousee korviin tätä kirjoittaessa... Antakaahan kun kerron. 


Olen ollut virkavapaalla päivätöistä tehdessäni uusinta teatteriohjaustani. Siinä ei ole mitään uutta. Se on tälläkin kerralla ollut aivan ihanaa. Teatterityö on raskasta, mutta myös palkitsevaa ja kiehtovaa. En ole koskaan tuntenut oloani näin energiseksi ja pystyväksi marraskuussa! No, yksi juttu johti toiseen, ja tulin ajatuksissani siihen lopputulemaan, että jos tämä työ tekee minut näin onnelliseksi, ja 8-16 työ päiväkodissa taas ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi, niin miksi ihmeessä minä suostun elämään sillä väärältä tuntuvalla tavalla? Elämä on jokatapauksessa lyhyt, ja haluan käyttää sen unelmieni toteuttamiseen. Niinpä otin l o p p u t i l i n. Noin vain. Jos ei hyppää, ei lennä. 
Ihan tyhjälle en kuitenkaan putoa. Minut valittiin yhdeksän muun taiteilijan ohella erääseen äärettömän mielenkiintoiseen taideprojektiin. Päiväkodin diili on voimassa vuoden loppuun, joten siirtyminen työstä toiseen sujuu varmaankin näppärästi (yritän olla ajattelematta sitä työmäärää, minkä joulukuu tulee pitämään sisällään). Tämä on siis projektiluontoinen juttu, joten vakityöstä luopuminen on kieltämättä hurja päätös, mutta tällä hetkellä on sellainen olo, että se on enemmän kuin oikein. Jatkan edelleen myös draaman ja näyttelijäntyön opettamista, lyhytkursseja, nuorten draamakerhoa ja ohjaustöitä. Lisäksi olen suostunut mukaan yhteen yhä vaan, joten hommat ei ainakaan pääse vähenemään.
Täytyy seurata unelmiaan. Olen onnellinen siitä, että uskallan.
(Noita Harmsin tekstejä luetaan meillä muuten iltasatuna, suosittelen! :)

6 kommenttia:

MrsAgatha kirjoitti...

Onnea uusiin haasteisiin!
Rohkeaa, mutta tekstiäsi lukiessani ajattelin että taatusti oikea veto!

Nanna kirjoitti...

Rohkea veto! Onnea uusiin tuuliin ja haasteisiin :)

Lilli kirjoitti...

Onnea uuteen valoisampaan tulevaisuuteen! :) Unelmia pitää olla ja niitä pitääkin toteuttaa! (kumpa sen itsekin aina välillä muistaisi ^^').

-Lilli-

Tiina kirjoitti...

Ihan mahtavaa, onnea suuresta päätöksestä, hypystä uuteen!

Itse mamoilen täällä, käyn töissä, jossa en enää viihdy. Kiire ja ahdistus seuraa kotiin saakka. Ollapa sinun rohkeutesi ja lähteä kohti uutta.

Jonna kirjoitti...

Oot rohkea, onnea uusiin haasteisiin! Kaikkien pitäs tehdä sellasta työtä mistä tosissaan nauttii, eikös! :)

Kikka kirjoitti...

Voi tuota rohkeutta!!!
Onnea uusiin haasteisiin!!!

Välillä itsekin pyörittelen ajatusta uuista tuulista, sitten kuitenkin pupu menee pöksyyn...ehkä vielä joskus!