2. joulukuuta 2010

Kaksivuotias




Pieni Puhi täytti eilen, marraskuun viimeisenä, 2 vuotta. 
Sunnuntailapsi. Onnellinen tapaus.
Hän on ollut elämässä kaksi pientä ja pitkää vuotta.
Minä olen ollut äiti jo kaksi vuotta.
Me olemme olleet lapsiperhe kaksi vuotta.
Vau, hyvä Puhi, hyvä me! 

En olisi ikinä uskonut, että tämä on näin ihanaa.
En olisi ikinä uskonut, että jotain voi rakastaa näin paljon.

Puhia!

Ollaan me välillä puhuttu seuraavasta lapsesta (kaikki kyselee). Mutta ei nyt.
Ja toisaalta, vauvakuumeilusta huolimatta, kun katson tuota koko ajan uusia sanoja, ilmeitä, eleitä, ideoita keksivää Puuha Puhia, tuntuu siltä, että menisi paljon ohi, jos nyt hoitaisin vauvaa siinä samalla. On ihanaa keskittyä vielä vain Puhiin, antaa kaikki aika ja rakkaus hänelle.

Sekin tuntuu olevan totta, mitä sanotaan siitä, ettei lapsen syntymän jälkeen enää muista, millaista elämä ennen oli. Aika on mennyt tosi nopeasti ja tosi hitaasti.  Vastahan se syntyi, ja toisaalta, millaista elämä oli ennen tätä?!

Monet rakkaat halusivat muistaa Puhia syntymäpäivänä. Naapurit antoivat Etana ja Valas maailman merillä -kirjan ja lumivehkeen.

Vanhat naapurit, Jussi ja Ingvill taas Pulverheksa -kirjan. Norjaksi, tottakai. Tak!


Ja mummi, ukisko, tädit, isomummi ja isoukki antoivat tämän hienon, jo aiemmin esitellyn parkkitalon. Kiitos kaikille! Minä ostan vielä jossain vaiheessa sen hellan ja tarvikkeet siihen, päivästä viis. 


7 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Paljon onnea 2-vuotiaalle! <3

Anonyymi kirjoitti...

Täällä mummulassakin on ollut jo kauan odottamassa jotakin kivaa Puhille. Pitäis vaan nähdä pian. Kiireet sotkee aikatauluja. Olis niin kiva ollut ehtiä näyttelyn avajaisiinkin. Rakkaat terveiset teille! T. Tuutikki

Mia kirjoitti...

Onnea 2v.! :)

MrsAgatha kirjoitti...

Suuret onnittelut 2 vuotiaalle! =)

Hantta kirjoitti...

Onnittelut 2vuotiaalle Puhille!

Unikuu kirjoitti...

Paljon onnea pienelle sankarille!!Ja myös äidille ja isille ;)

Nanna kirjoitti...

Onnea Puhille! ♥