31. maaliskuuta 2011

Äiti menee töihin...


...Sanoo Puhi aina, kun laitan kengät jalkaan. Olen tehnyt liikaa töitä (iltoja ja viikonloppuja myöten) koko maaliskuun, mutta onneksi on ollut vapaapäiviäkin.




Niin kuin vaikkapa viime viikonloppuna oli! Ulkoiltiin pikkupoikien kanssa, käytiin kirppiksillä ja leikkipuistossa. Tänä viikonloppuna matkustetaan Puhin kanssa Turkuun (ok, myönnetään, on se osaksi työmatkakin) ystäviä tapaamaan.



On ollut kiireen vuoksi vaikea keskittyä blogin kirjoitteluun. Toisaalta tuntuu, ettei tällä hetkellä ole kauheasti asiaa tänne. En tiedä, kiinnostaako ihmisiä pelkästään shoppailu, mutta sitä en ole viime aikoina paljoa harrastanut, enkä tiedä jaksaako tyypit lukea näitä mun jonninjoutavia. :) No, katsotaan, katsotaan.



Puhi muuten puki tänäänkin kaikki ulkovaatteet ihan itse! Autoin vain pipoon solmun, kengille järjestyksen ja vetoketjun (tuo Mini Rodinin parkan vetskari on surkea!). Hän pukee ja riisuu nykyään pääasiassa itse, joten lähtöihin täytyy varata +30min. Toisaalta en halua pilata innokasta omatoimisuutta arjen hektisyydellä. Elämän opetteluun tarvitaan aikaa.




Uutta elämää syntyy vipinällä. Laskin, että tuttavapiiriin syntyy/on syntynyt tänä vuonna toistakymmentä mukulaa! Välillä vauvakuume nipistelee, mutta niin myös maailmantuska. En usko, että mutta kun minä haluan/mutta kun biologinen kelloni tikittää/ mutta kun olisi kiva, että lapsella on sisaruksia on oikeita syitä tehdä lasta. Mikä olisi oikea syy? Maailma ei tarvitse jälkeläisiäni. Minä en tarvitse jälkeläisiäni, niin kuin ihmiset ennen vanhaan ovat tarvinneet. En tiedä mistä tässä kaikessa on kysymys. Huh, mikä pohdinta loppuun, mutta niin se menee. Jokainen tietysti omantuntonsa mukaan. Me varmaan oltaisiin jo adoptiojonossa, jos meillä olisi mitään käytännön mahdollisuuksia edetä prosessissa. 


Äh, pulinat pussiin! Me lähdetään Turkuun, hauskaa viikonloppua kaikille, sitten kun se kullekin alkaa!

2 kommenttia:

Lilli kirjoitti...

"Jonninjoutavuudet" on mukavaa luettavaa myöskin :)

On se kyllä harmillista tuo hektisyys. Juurikin näissä tapauksissa vanhemmat menettävät sen hermon kun olisi kiire ja lapsi haluaisi niin kovasti yrittää pukea itse ja sitten pettyy ja tulee kauhea kitinä kun ei saa olla itsenäinen ja opetella vaikka kuinka haluaisi. Vain koska aikuisilla on kiire ja stressi. Seuraavilla kerroilla saattaakin käydä niin kun pyydetään lasta itse pukemaan ettei se haluakaan kun viime kerrallakin se oli niin kamalaa. Ja taas vanhemmat menettää hermonsa.

Jos jotain pitäisi muuttaa tässä maailmassa (ja niitä asioita on PALJON) niin ainakin sen että elämä ei olisi koko ajan niin hektistä. Kellään.

Unikuu kirjoitti...

muakin harmittaa se hektisyys. itse sekaannun siihen tosi helposti varsinkin nyt kun on töitä. vaikka ensi-ilta on vasta kesäkuun alussa niin silti mä hermoilen jo nyt..

meillä isompi pukee/riisuu itse ja siihen menee aikaa koska hänen huomionsa ei riitä yhtään siihen että pukisi vaan päälle. vaan ohesa pitää touhuta kaikkea muuta. sitten kun kyllästyn siihen käskyttämiseen niin sitten puen pojan ja siitä sitten sota syntyykin.. kun on sukat väärin, vetoketju väärin, paita väärin, hanskat väärin.. pipo pitää laittaa< peilin edessä ja näitä kenkiä en halua pistää..

oujeah. odotan niin kesää ettei tarvii pukea niin paljon.