5. lokakuuta 2012

Lähtekäämme metsään


Huhhei! Kesällä lupasin kertoa muutoksista, joita syksy tuo tullessaan. Silloin minulla oli vain pieni aavistus siitä, miltä tämä tuntuisi... Ja onhan tässä ollut tottumista. Syksy on ollut vilkas ja se on vaatinut perheeltämme aika paljon sopeutumista. Aloitin jatko-opinnot Teatterikorkeakoulussa, ja arvatenkin se on paitsi ihanan haastavaa, myös raskasta ja aikaavievää puuhaa. Olen kaivannut ammattitaidon syventämistä ja maisteritutkinnon suorittaminen on kummitellut mielessä jo jonkin aikaa, ja nyt sitten pääsin sisään. Tuntuu etuoikeutetulta kuulua siihen prosenttiin hakijoista, joka tulee valituksi. Toisaalta teatterityön ja perhe-elämän yhdistäminen ei muutenkaan ole niitä kaikkein helpoimpia asioita tässä maailmassa, mutta uuden oppimiseen keskittyminen pitkästä aikaa vaatii totuttelua. Päivät menee koulussa puoli kymmenestä neljään, mutta kun iltaisinkin olisi kauheasti luettavaa, opiskeltavaa, ajateltavaa... ja pää on kuin Haminan kaupunki. Pinna kiristyy helposti ja on vaikea heittäytyä viettämään laatuaikaa. Toisaalta mikään ei ole niin rentouttavaa kuin junarataleikkiin syventyminen pitkän päivän päätteeksi!


Minä aina valitan syksystä. On märkää, pimeää ja tuulee. Toisaalta on sellaisia elokuvallisen kirkkaita päiviä niin kuin tämä. Kuulas, kirpeä ilma, vapaata aikaa, perhe koolla. Ajeltiin tuttuun sienipaikkaan retkeilemään, ja löydettiinkin muutama pussillinen suppilovahveroita. Jaksettiin pyöriä pusikoissa koko iltapäivä, Puhikin keräsi ensin sieniä, käpyjä ja muita aarteita omaan pussiinsa, ja siihen kyllästyttyään keskittyi kuulemma omiin, raskaisiin töihinsä. Toisin sanoen hän siis raahasi isoja karahkoita pitkin metsää, kiipeili puihin ja tasapainotteli kaatuneiden puunrunkojen päällä. Nyt ollaankin saatu herkutella sieniruuilla pari päivää. Höyrytetty riisi ja kermainen suppilovahveromuhennos on koko perheen lempiruokaa.


Metsässä kiertelen usein tunninkin löytämättä mitään. Sitten yhtäkkiä silmä osuu yhteen sieneen ja äkkiä niitä näkeekin kaikkialla. Hulluus iskee, on pakko saada kerättyä ne kaikki! Saatiin kaksi pussillista kerättyä, sitten maltettiin lopettaa. Loppuilta menikin sitten löytöjen putsaamiseen. Me tehdään suppilovahveroista aina joko keittoa tai muhennosta. Onko teillä muita ideoita, miten niitä voisi hyödyntää? ...jos vaikka innostutaan vielä toisellekin retkelle tänä syksynä. Äiti ainakin kuivattaa niitä ja käyttää siten ruuassa pitkin vuotta.


Metsästä saattaa löytyä muutakin ihmeellistä kuin syötävää! Isiharakan aarre oli ilmeisesti juuri kuollut sudenkorento. Kaunis, vähän surullinen näky. Samanlainen tunne kuin sateenkaarta katsoessa.

Toivottavasti tekin saatte kokea ihania syyspäiviä! Nautitaan auringosta, kun se paistaa ja sadepäivistä, kun niitäkin varmaan joudutaan kohtaamaan!

2 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Piirakkaa? Sienipiiras on hyvää. Entä mureke? Tai pihvit, joissa osa aineksista on sieniä?

Ihana tuosudenkorento!

Ja tuttua tuo ajan vähyys ym. Mulla ollut alkuviikko 8h töissä ja luentoja 4h päälle, sitten vasta kotiin ja juuri ja juuri on ennättänyt vain iltasadut lukea. Sitä jaksaa, kun sen tietää olevan väliaikaista.

Mietin juuri joku aika sitten, että onneksi en valinnut teatterialaa, kun työajat ovat tosi hankalia. Mutta kai niidenkin kanssa oppii sumplimaan. Mutta kyllä korpeaa toisinaan, kun menee teatteriin ja tulee palava halu juosta lavalle. Kaikki ovat aina povanneet minusta näyttelijää/kirjailijaa/käsikirjoittajaa/ohjaajaa. Mutta nyt opiskelen jotain ihan muuta :)

Tsemppiä syksyyn! :)

Minttu / MAMI GO GO kirjoitti...

Hei vau! Onnea opintoihin ja tietysti hurjasti energiaa sovittaa kaikki yhteen! Hieno juttu! :)